Ohjeeksi koirankoulutusviidakkoon

Toivon todella, että missä tahansa koiraopissa käyttekin, tarkistaisitte, millaisesta koulutuksesta on kyse, mihin metodit perustuvat. Onhan koiranne teille arvokas.

Kulttityypit, jotka nostavat itsensä jalustalle ja osaavat manipuloida ihmisiä kasvattaen itselleen leegion seuraajia, jotka taas eivät tiedä tuon taivaallista eläinten käyttäytymisestä, ovat harmillinen... likapilkku...

Meilläkin on lähiseudulla tällainen jääkauteen ja kolinapurkkeihin sekä omantekemiin luonnetesteihinsä uskova shamaani, jolla on useampi blondi palvoja.

Suomi on vapaa maa touhuta, mutta kyseenalaistakaa metodit.

Näin neuvoo Hauvaneuvolan täti:

Naksutinkoulutus
Pakotekoulutus
Viettikoulutus

Kaikissa kolmessa edellä mainituissa suuntauksessa koiran oppiminen tapahtuu koiran kannalta aina samojen lainalaisuuksien mukaan, nopeammin tai hitaammin, hyvin tai vaillinaisesti.
Viettikoulutus tosin perustuu jo vanhentuneisiin käsityksiin koiran käyttäytymisestä. Nykyään käytämme termiä käyttäytyminen ja sen eri osa-alueet.

Pakotekoulutuksessa hyödynnetään väistämiskäyttäytymistä, koiran luontaista pyrkimystä stressittömään tilaan, rauhaan.

Varsinkin positiivisissa koulutusmenetelmissä, ”naksutinkoulutuksessa”, tulisi pohtia, missä tapauksissa rauhaa voi käyttää palkkiona, siis mieti paremminkin, milloin pelkkä rauha riittää palkkioksi. Koiran rauhoittaminen ja hakeutuminen rauhaan on osa luonnollista johtajuuttamme, koiran olotilan turvaamista.
Rauha on tässä tapauksessa myös tila, jossa ei tapahdu pakotetta, toimintaa. Rauha on esimerkiksi ohjaajan rauhoittamaa reviiri hänen ympärillään.

Hyvä kouluttaja tunnistaa oppimispsykologiset elementit, ja osaa valita yksilön/yksilöiden ominaisuuksien mukaisesti kulloiseenkin tilanteeseen ja tavoitteisiin sopivat koulutusmetodit ja tavat oppia.
Mielestäni edellä mainitussa asemassa olevan kouluttajan tulee aloittaa ihmiselle, koiran ohjaajalle sopivasta tavasta oppia ja tarjota sitä kautta koiran oppimisen lainalaisuuksia ja keinoja, sekä muokata niitä juuri kyseiselle koirakolle sopiviksi.

Hupsis ja hakoteillä

Koiran kanssa eteen tulevat koulutukselliset pulmat tulee ratkaista aktiivisella toiminnalla.
Esimerkiksi termi ”jääkausi” lienee tuttu koiraväelle.
On kohtuutonta kohdella koiraa tämäntapaisilla ihmisen määrittämillä ehdoilla. Se on myös koulutuksellisesti kannattamatonta ja käyttäytymistieteen oppien vastaista.

Arjessa toistuu jatkuvasti ihmisen koiraan kohdistamia hyväksyviä ja sammuttavia eleitä.
Elämme koiramme kanssa vuorovaikutuksessa. Sammuttaminen on hetkellinen toiminta, joka päättyy hetkenä, jonka koiraa herkästi tulkitseva kouluttaja havainnoillaan määrittää.

Onhan se niin, että koska koiran keskittymiskyky on rajallinen ja se on herkkä stressaantumaan liiallisesti, on koiralla ehdottomasti oltava lepopaikka, jossa se voi ajoittain ottaa vapaana ihmisten huushollin vahtimisesta, olla pois jaloista. Tila johon se voi rauhoittumisen opittuaan hakeutua itse, tai johon sen voi ohjata.

Pitkä tarkoituksellinen huomioimattomuus jääkausi taas laskee koiran oppimisprosesseissa, vahvistettua oma-aloitteisuutta. Ihmisen termein sanottuna pitkittynyt huomioimattomuus masentaa koiran.
Koira passivoituu ja turhautuu, kun se ei saa välitöntä palautetta toiminnastaan ihmisen keinotekoisesti määräämänä ajanjaksona.

Miettikääpä vaikka vanhaa kilpakoiraa, jonka kanssa harjoittelu on lopetettu. – Joka tapauksessa se odottaa, että toiminta alkaisi. Se odottaa, kunnes sen elintoiminnot sammuvat.
Entä häntäänsä jahtaava lemmikkisi, joka vaihtoehtoisesti haukkuu herkeämättä?

Tarkoituksellista pitkäaikaista huomioimattomuutta käytetään koulutuskeinona silloin, kun tavoitteet ovat toissijaiset, hyöty muka koituu ihmiselle.

Tavoitteet ovat koirankoulutuksessa ensisijaiset kun ne palvelevat koiran käyttäytymismalleja.
– Oikeastaan, ihminen taitaa harkita koko harrastuksesta luopumista, jos hän käyttää jääkautta koulutusmetodina.