Hupsis ja hakoteillä
Koiran kanssa eteen tulevat koulutukselliset pulmat tulee ratkaista aktiivisella toiminnalla.
Esimerkiksi termi ”kahden viikon jääkausi” lienee tuttu koiraväelle.
On kohtuutonta kohdella koiraa tämäntapaisilla ihmisen määrittämillä ehdoilla. Se on myös koulutuksellisesti kannattamatonta ja käyttäytymistieteen oppien vastaista.
Arjessa toistuu jatkuvasti ihmisen koiraan kohdistamia hyväksyviä ja sammuttavia eleitä.
Elämme koiramme kanssa vuorovaikutuksessa. Sammuttaminen on hetkellinen toiminta, joka päättyy hetkenä, jonka koiraa herkästi tulkitseva kouluttaja havainnoillaan määrittää.
Koska koiran keskittymiskyky on rajallinen ja se on herkkä stressaantumaan, on koiralla ehdottomasti oltava lepopaikka, jossa se voi ajoittain ottaa vapaata ihmisten huushollin vahtimisesta, olla pois jaloista. Tila johon se voi rauhoittumisen opittuaan hakeutua itse, tai johon sen voi ohjata.
Pitkä tarkoituksellinen huomioimattomuus taas laskee koiran oppimisprosesseissa vahvistettua oma-aloitteisuutta. Ihmisen termein sanottuna pitkittynyt huomioimattomuus masentaa koiran. Koira siis passivoituu ja turhautuu, kun se ei saa välitöntä palautetta toiminnastaan ihmisen keinotekoisesti määräämänä ajanjaksona.
Miettikääpä vaikka vanhaa kilpakoiraa, jonka kanssa harjoittelu on lopetettu. – Joka tapauksessa se odottaa, että toiminta alkaisi. Se odottaa, kunnes sen elintoiminnot sammuvat.
Tarkoituksellista pitkäaikaista huomioimattomuutta käytetään koulutuskeinona silloin, kun tavoitteet ovat toissijaiset, hyöty koituu ihmiselle.
– Oikeastaan, ihminen taitaa harkita koko harrastuksesta luopumista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti